BACHELOR · Luokanopettaja, kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v)
Åbo Akademi University · Turku, Finland
Onko haaveenasi tehdä merkityksellistä, vaikuttavaa ja tulevaisuuteen suuntautuvaa työtä? Haluatko perehtyä monipuolisesti kouluikäisen lapsen oppimiseen ja kehitykseen? Oletko utelias ja innokas oppimaan joka päivä uutta? Opiskele luokanopettajaksi! Luokanopettajan koulutuksessa suoritettavat kasvatustieteen kandidaatin ja maisterin tutkinnot antavat yhdessä luokanopettajan kelpoisuuden. Luokanopettajana toimit oppimis- ja kasvatusympäristöissä vuosiluokilla 1.–6. sekä esiopetuksessa. Tieteenalaopintojen lisäksi voit rakentaa asiantuntijuuttasi haluamaasi suuntaan ja hankkia esimerkiksi toisen opettajan kelpoisuuden. Kasvatustieteellisen alan työllisyysnäkymät ovat vakaat. Kasvatustieteen maisterina sinulla on myös valmiudet toimia monipuolisissa kasvatus- ja opetusalan tehtävissä sekä hakeutua jatko-opintoihin. Opettajan työn ammatilliset vaatimukset Opettajan työ on monipuolinen asiantuntija- ja ihmissuhdetyö, jonka keskiössä on yksilöiden ja ryhmien oppimisen ohjaaminen ja arviointi sekä kasvun ja kehittymisen tukeminen. Sitä ohjaa eettinen sitoutuminen oppijoiden ainutlaatuisuuden ja tuen tarpeiden huomioimiseen sekä ymmärrys jokaisen oppijan oikeudesta hyvään opetukseen. Opetus- ja kasvatustyö tapahtuu useimmiten vuorovaikutustilanteissa, joissa opettaja ja oppijat osallistuvat aktiivisesti tiedon ja osaamisen jakamiseen ja rakentamiseen. Opettajalla on merkittävä vastuu myönteisen ja turvallisen oppimisympäristön luomisesta. Opettajan työ sopii henkilöille, joilla on kykyä toimia vuorovaikutustilanteissa rakentavasti, tunnistaa ja säädellä tunteita ja ilmaista niitä tarkoituksenmukaisesti sekä lähestyä ongelmia ratkaisukeskeisesti. Opettajan työssä toimimista edesauttavat hyvät lukemisen ja kirjoittamisen taidot, tiedon omaksumisen ja toiminnan suunnittelun taidot, paineensietokyky ja stressinsäätelytaidot sekä sitoutuminen oman ammattitaidon arviointiin, ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Opettajan työ edellyttää myös hyviä valmiuksia yhteistyöhön huoltajien sekä muiden opettajien, henkilöstön ja asiantuntijoiden kanssa.
Official programme page